torstai 19. syyskuuta 2013

NOKIA

Oliko Microsoftilta ”lainassa” ollut Stephen Elop agentti, joka kävi noutamassa Nokia puhelimet, kun Bill Gates ei aikoinaan saanut ystävällistä vastakaikua Jorma Ollilta, kun vuosituhannen vaihteessa Nokiaa kosii ms-leiriinsä? Muistamme myös Ollilan nostaneen Nokian maailman suurimmaksi ajoilta, jolloin Nokia oli miltei selvitystilassa.

Saattoi Elop ollakin agentti. Nousussa olevan (?) Asha ja Lumia markkinoinnin ennustettu ~15 mrd euron vuosiliikevaihto, pienellä voitolla, meni nyt 5,44 mrd eurolla – paljon tai vähän, ennustaminen on vaikeaa. Oliko niin, että ei löydykään riittävästi kehitysmaaihmisiä ostamaan halpispuhelmia – vaan hekin haluavat paljon puhuttuja älypuhelimia, mitä ne muuten ovat?


Jos kauppa toteutuu kenen kanssa tahansa, jää verkko-osaajana Nokia suureksi voimatekijäksi isolla kassalla. Viimeistä korttia emme todennäköisesti ole nähneet – odotamme loogisesti Huawei/ZTE:n vastavetoa, joka voi olla tarjous korkeampana tai ilmoitus halusta ostaa koko yhtiö. Voimme olla varmoja, että ennen Microsoft julkistusta neuvotteluja on käyty Kiinan suuntaan – unohtamatta Lenovoa.


Jos nyt Nokia luopuu päätelaitepuolesta –

avaa se mahdollisuuden liputtaa avoimesti bulvanoidun Jollan menestystä – ellei peräti osteta tuo Nokiasta karannut osaaminen verkkonokian haltuun – saadaan ikäänkuin uusi ”apple” - alkaen pienestä, mutta suuntautuen tarkoin valitulle markkinasegmentille.


Microsoftin elämänkysymys

Microsoftille tämä on suurempi kysymys kuin jäljelle jäävälle Nokialle. Ms on pöytäkoneohjelmisto-tuotekehittäjä alkujaan, ja mobiliteetti on jäänyt jalkoihinGooglen ja Omenan tallomaksi. Pöytäkonefilosofia katoaa taskulaitteiden ja seinänäyttöjen rynnistäessä maailmanverkoksi.


Todellinen äly syntyy vasta siitä,

kun taskulaitteeseen integroituu kaikki se mikä on lompakoissamme + terveydentilavalvonta – on myöskin havaittavissa 'pilvistyvää', kun verot ja kulutuskäyttäytymisemme reaaliaikaistuvat (nämä tarvitsevat jatkuvan läsnäolon teknologioita).

Älyyn vaaditaan lisäksi verkkoälyä ja yhdistettäessä esimerkiksi siemensitön verkkonokia kiinalaisen Huawein kanssa – syntyy jälleen maailmanmuskeli ohjailemaan globaalia verkkoälyä – tässäpä pähkinä amerikkalaisten kansallisen turvallisuuden NSA:n vakoiluosastolle!


...
Voimme olla Suomessa turvallisin mielin,

parhaat nokialaiset saavat jatkaa töissänsä – olemmehan maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa ja kokonaispalkkakustannuksemme ovat tuotokseemme nähden sangen korkeat.


Tuotekehitys ja henkinen suunnitteluvoima ratkaisevat
[ … Jorma Ollila osasi lietsoa aikoinaan nokiahekeä – oli myös dreamteam, joka on sittemmin hajonnut ja osin mahoutunut ...]

Voimme olla varmoja, että verkkoliiketoiminta on vasta kehityskaarensa alkutaipaleilla – on nimittäin paljon matkaa esikuvaansa - ihmisen aivoihin ja hermoverkkoon. Saattaa olla, että mobiilien päätelaitteiden ja itse niitä ohjaavien verkkojen integraatiokin on kehityksensä aamussa.


Paljon tulemme näkemään –

kiintoisaa on nähdä pörssikehitys Nokian osakkeella – nouseeko neljään euroon ja kuinka moni realisoi pikavoittoja, ja pienen laskukauden jälkeen ostaa tilalle entistä ehomman Nokia salkun, sillä luopumalla päätelaitebusineksesta Nokia on jälleen väkevä, voittoisa sekä uudessa alussansa sopivan ”pieni” …



EXTRA

Nokiaa tuutin täydeät vuosien saatossa ---
LINK ~ BLOG/il - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/search?q=Nokia - (BLOGSPOT]
LINK ~ BLOG/jon - http://jontikka.blogspot.fi/search?q=Nokia - (BLOGSPOT]




Ilkka Luoma


Sent
Sent: Thursday, September 05, 2013 12:27 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Terhakoituva Nokia
...

Terhakoituva verkottaja Nokia




ALUS
BLOG 22 555 | 2018 - IL
---03092013---


doc.: nokia_03092013.doc – OpenOffice.org –




415 | 3720 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti