torstai 3. tammikuuta 2013

Presidentillinen esimerkki - meille kaikille


Media kohahti, kun Tasavallan presidentti Sauli Niinistö [kok.] ilmoitti haluavansa pienemmän palkkion kansalaistyöstään - esimerkin voimalla kansakunnalle todellista hyvinvointia.

[ ... peruspäivärahatyötön odottaa Kela-korvausta oleiluajasta - pohtien kuinka paljon tuosta 32 euron arkipäiväpalkkiosta voisi antaa yhteiseen hyvää - siitähän verotetaan se 20 prosenttia ja käteen jää noin 26 euroa arkipäivälle. Helsingin ylipormestari Jussi Pajunen [kok.] pohtii presidentillisen hyvää ja vastuullista aloituskampanjaa - "paljonkohan minä antaisin tuosta noin 13.000 euron bruttokuukausipalkastani?" ...]


Kansan suuren suosion saanut Niinistö voi tempauksellaan aikaansaada niin paljon hyvää, että kahden viimeisen hallituksen koukeroinnit jäävät varjoon *] - nyt ollaan aloittamassa konkreettista tapahtumasarjaa, jolla on kansakunnan yhtenäistämisen leima. Vuosia sitten kansa oli varovaisen valmis palkkojen alennustalkoisiin, kunnes tuli nk. liliussyndrooma 1] 

*] Nykyhallitus tulee jälkijunan viimeisessä vaunussa?
1] Fortum-Lilius nosti kansakunnan karvat pystyyn


Uskon ja luottamuksen palautus

Ollaan palauttamassa uskoa, luottamusta ja yhteiseen hiileen puhaltamisen henkeä. Paljonkohan EK-toimitusjohtaja Jyri Häkämies [kok.] alentaisi omaa palkkaansa, entä pääministeri Jyrki Katainen [kok.]? Kaikki edellä mainitut ovat kokoomuslaisesta aatteettomuusmaailmasta - nyt heillä on avaimet kädessä - Niinistö avasi aatemaailman uusiopelin.


Populismia - kyllä!

Kyllä, tämä on aitoa populismia, sen parhaassa muodossa. Populismi on sanoja ja ennenkaikkea tekoja, jotka kansakunta ymmärtää - Niinistön aloitteella heikolahjaisempikin tajuaa, että on kansalaistekojen aika - on vain kysymys kuinka paljon ja keneltä 2]. Populistiksi itseään tituleeraava Perussuomalaisten Timo Soini 3] voisi nyt osoittaa sitä aitoa populismia ja kertoa oman panoksensa kansakuntapeliin, jolla lopulta parennetaan kilpailuasetelmaamme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa 4].

2] Herätetään vastuu- ja kohtuullisuusajattelu
3] Peruspopulisti kansan syvistä riveistä - Timo Soini
4] Maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu


Presidentti saa paljon kansalaispalautetta
[ ... tämäkin sähköposti välittyy presidentin postilaatikkoon - lukeeko, onkin siten eri kysymys ... ]

Kansalaiset ovat aktivoituneet. Uskon, että presidentin sähköpostiin saapuu paljon kansalaiskirjeitä. Osa niistä on varmasti lukemisen arvoisia ja osa ehkä ei - mutta sanavapauden pitää toimia valtakunnan huipulla, onhan Sauli Niinistö valiintunut pitkiin aikoihin suurimmalla äänimäärällä presidentiksi - uudeksi vallattomaksi, mutta arvostetuksi kekkoseksi. Kansa antaisi kyllä Niinistölle enemmän valtaa, jos eduskunta ymmärtäisi kansalaisviestin.


Mitä merkitsee presidentillinen esimerkki?

Se merkitsi heti - eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma [sdp] haluaa leikata kansanedustajien palkkioita - ehkä itse kansanedustajat ymmärtävät seuraavaksi leikata yhteiseen säästöpossuun omia palkojaankin. Tätä ennenhän valtioneuvosto pääministerin johdolla on kantanut jo kortensa kekoon ja alentanut omia palkkojaan. Sitten jäämmekin odottamaan virkamiesten tekoja.


Kansakunnan tuotantokoneisto
[ ... Suomi elää viennistä, tuontienergia ja autot on maksettava jollakin ... ]

Työ muodostuu kysynnästä ja kysyntä tarpeista. Meillä täällä lännessä on liikaa tarpeita - emme tarvitse keskimäärin näin suurta ostovoimaa, mikä yli puolella kansakunnasta on. Toveri odottaa nyt esimerkkiä EK-linnoituksesta, jossa Etelärannan puheenjohtaja ilmoittaa omasta panoksestaan ja Häkämieshän taitavana poliitikkona ymmärtää oman roolinsa, sanomattakin.


Hyöty

Palkkojen brutto-osuuden pientyessä, myös maksattava veromäärä pienenee. Ostovoima ei pienene niin paljon nettopäässä kuin brutosta näyttäisi. Suuri osa veroista tulee arvonlisäverosta (siis kuluttamisesta) - onkin pohdittava palautetaanko valtion tasauksen myötä arvonlisävero sen syntypaikkoihin 5].

5] Arvonlisäveron jakopolitiikka - takaisin syntysijoilleen?


Joka tapauksessa alussa ostovoiman pienentyessä, kulutus vähenee, mutta pian markkinatalouden laki 'kysynnästä ja tarjonnasta' tulee hätiin - hinnat ja taksat alenevat. Erityinen hyöty pitäisi tulla työllistymisestä - saamme joukoittain uusia ihimisiä oleilupuolelta työ kylkeen kiinni. Ihminen elää työstä ja kansakunta työn hedelmistä. Emme ole luotuja oleilemaan.


Kansatalouden dynamiikka

Vanhanajan provisiomyyjät 6] tietävät mitä on palkkadynamiikka - se on palkkatuottoa todellisista saavutuksista ja katteista. Kaikkea työtä ei voi provision kaavoin mitata, mutta mittaamattomuus korvataan idealla, että on mukavampi olla työssä pienemmällä palkalla kuin olla kokonaan työtä vailla.

6] Myyntimies Miikkulainen on aina tiennyt mikä on oikeaa palkkaa!


Nousevat maat, Kiina etunenässä ottavat dynamiikallansa osansa maapallovarannoista - ja se tietää meille pienempää materia- ja raaka-aineosuutta. Meidän on vähennettävä kulutustamme ja lisättävä kierrätystä - toki ympäristö kiittää ja toverien palkat Kiinassa nousevat ja näin tasa-arvoisuus maailmalla kasvaa. Tämän jälkeen rehti kilpailu ratkaisee, kuten se on ratkaissut elinvoimaiset eläinpopulaatiot vuosimiljoonien ajan.


Niinistö aloitti dominopelin!

Talousviisaat sanovat, että palkka-ale johtaa kysyntälamaan, no niin pitääkin, mutta lama on väärä sana - se pitää korvata liikakulutuksen vähentämisideologialla. Emme tarvitse kasvaa jatkuvasti, olemme jo 10. lihavin kansakunta maailmassa. Emme tarvitse suurenevia citymaastureita, emme astianpesukoneita kesämökille, emmekä leikkimökin kokoisia pihagrillejä. Kasvuhuuma ja -hokema ovat miltei ympäristörikoksia! [vakavasti, mutta kevytironialla]


Näyttö- ja vertailutalouden sijasta tarvitsemme huomioimistaloutta

Tarvitsemme voimakkaasti luottamusta poliitikoihin, virkamiehistöön ja ennenkaikkea toisiimme. Lopulta me tarvitsemme töitä, vaikka pienemmällä palkallakin - tämän dominon toivottavasti presidentillinen tahdonilmaus aloitti. Työn jälkeen päivittäin onkin sitten mukava oleilla, kuten täyden päivätyön jälkeisellä virike-eläkkeelläkin.



PS.
Muualla maailmassa dynamiikka joustavista ansioista ja ostovoimasta on jokapäiväinen työkalu säätää kilpailukykyä, työllisyyttä ja kansantaloutta


Ilkka Luoma



Sent
Sent: Thursday, January 03, 2013 12:52 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Esimerkki osallistumisesta - presidentti haluaa palkkionsa pienemmäksi
...


Presidentillinen esimerkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti