sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesken jäänyt itsenäisyystyömme menetetään


(Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi, että eurokriisi vie vääjäämättä itsenäisyyttämme enenevästi Brysseliin - takimmainen syy siirtoon on koko EU-Euroopan kilpailukyky Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan - pitää olla "vastuullinen ja solidaarinen" -on Kataisen mielihokema)


[ ... suuriruhtinaskunnan kansalaiset pitivät Venäjän keisaria pelastajana ja kansallisen heräämisemme aloittajana, jo 1810 -luvulla - kansa eli uuden toivossa ja vaati ainoaksi kieleksemme suomea. Itsenäisyystiemme alkutahdit soitti G. M. Sprengtporten1], joka taitavalla politiikallaan ja sukkuloinnillaan loi venäläisille tarpeen tehdä suomennimestä puskuri itsensä ja Ruotsin väliin2] ... ]


Voimakkaat kansallisuusmiehet osaksi G.M. Sprengtportenin johdolla olivat jo 1800 -luvun alussa vaatimassa kieleksemme suomea, jonka piti hiljakseen syrjäyttää ruotsinkieli. Venäläiset "vapauttajat" tukivat ajatusta, tietäen, että suomalaisuuden juuret ovat kulkeutuneet niin idästä kuin lännestä. Nykyisen Suomen alueen ja tämän vaikutuspiirin sekä venäläisyyden rajat ovat olleet veteen piirrettyjä viivoja - niiden "liikkuessa" laajasti pitkin Karjalan laulumaita - ulottuen jopa Savoon saakka.


Itsenäistymishenki kasvoi pitkin 1800 -luvun alkua venäläisten hyväntahtoisuuden säestyksellä - saimme oman valtion pankin (Suomen Pankki on vanhempi kuin Venäjän oma vastaava pankki), saimme oman markan, saimme markka-arvoiset postimerkit jne ...

- venäläiset rahoittivat suuria yhteiskuntahankkeita - rautatiet, kanavistot jne ... tosin maksoimme myös eräänlaista veroa näistä suurprojekteista. Innokkuutemme kasvoi niin suureksi, että venäläisten oli toppuuteltava muutoshalujamme. Syntyi yrityksenä pieni venäläistämisen aikakausi - joka päättyi Leninin allekirjoittamaan Suomen tasavallan itsenäisyyden tunnustukseen.


Suomi kukoisti suuriruhtinaskuntakautena

- siirryimme Euroopan pohjoisen takapajulan ahdingosta reippaasti keskikastiin ja ylikin. Kauppa kukoisti erityisesti Pietariin. Viipuri oli merkittävin kauppakaupunki ja vaikutuksemme saksalaisten kanssa oli myös Pietarissa suuri. Vaikutus ulottui kielikysymyksinä Helsinkiin saakka - stadin slangi syntyi, ja se sai paljon vaikutteita muun muassa venäjän kielestä. Ruotsinkielestä suuri kansa olisi halunnut päästä eroon.


Tänään käymme itsenäisyytemme eloonjäämiskamppailua

- pääministeri Katainen haluaa myydä itsenäisyyttämme yhteisen eurooppahengen nimissä. Todellisuudessa takana on huoli mahoutuvan eurooppalaisen kilpailukyvyn hiipumisesta. Meillä on nyt rahaunionikriisi, meillä on juuri ryöstäytyvä Euroopan laajuinen pankkikriisi -

...mutta ennen kaikkea meillä on laaja työttömyyskriisi "maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa" ja kriisi identiteetistä. Mitä tämä entisaikojen "ristin ja miekan" kolonnialismi on seuraavina vuosikymmeninä, kun idästä nouseva kiinalaisten aurinko levittää punakeltaista paistettaan ja taloudellista valtaansa kaikkialle. Kiinalaiset suunnittelevat kaikkiin merkittäviin länsimaihin omia kulttuurikeskuksiaan, hankkivat omia mediakanavia - myös Suomesta - levittääkseen omaa sanomaansa läntisen ajattelumaailman rinnalle ja vaihtoehdoksi.


Miten meidän suomalaisten käy?
(Vladimir Putin vihjaisi jotain sellaista, mitä hän tietää ja minkä me olemme unohtaneet! *]


Venäjän presidentti Putin sanoi hyvin loogisesti meidän menettävän lisää itsemääräämisoikeuksia, jos liitymme Natoon - Putin sanoi myös, että Naton laajeneminen tältäkin osin heidän rajoilleen lisää varmasti Venäjän puolustusaktiviteetteja. Jos Suomi olisi Natossa, saisimme Naton ohjusasemien etuvartiot Etelä-Karjalaan, ehkä Savitaipaleelle. Voitte arvata miten Putin tähän reagoisi. Haluaako suomalaiset lisätä entisestää itsemääräämisoikeuksiemme kaventumista? Vielä nyt me päätämme itse, miten maatamme puolustamme.

[HUOM] Putin antoi uudelle presidentillemme harvinaisen huomenlahjan - lupasi tutkia lainsäädäntöä, jos vaikka maakaupat onnistuisivat Venäjältä helpommin myös suomalaisille yksityishenkilöille - muistamme, että Venäjän maakauppasäännöt koskevat kaikkia, meidän raja on vain noin 4 prosenttia Venäjän rajoista)


Itsenäisyyshanke jo 1800 -luvun alusta jäi lopullisesti kesken

(E.G. Ehrnström ” … lopullinen päämäärä on saada suomen kieli virkakieleksi ja ainoaksi kotimaiseksi kieleksi ... ” ja A.I. Arwidsson ” ... kieli on jokaisen kansakunnan ilmenemismuoto ja koko kansan henkisen elämän ilmaus ...” –nämä sanat ja ponnet lausuttiin jo 1800 –luvun alussa!) 


Jo tuolloin todettiin, että oma kieli - yhteinen ja enemmistön laajasti ymmärtämä äidinkieli on kansallisuuden kehto ja itsetunnon lähtökohta. Suomi on meidän äidinkieli, ja jos ajattelemme syvällisesti, niin itsenäisyystaistelumme mahdollistaja Venäjä, kielenä voisi olla mieluumminkin se toinen "kotimainen", vapaaehtoisena. Venäjän kielestä on meille tänään suurempi hyöty kuin ruotsista. Ruotsi on kuoleva kieli, kuten valitettavasti meidän omammekin.


Venäläiset tuovat reippaasti rahaa kituvaan kansantalouteemme

Tänään venäläiset matkailijat täyttävät lisääntyvästi maamme ja tuovat muassaan kahmaloittain euroja - niitä euroja, joilla maksamme lisääntyvän energialaskumme Venäjälle ja muualle. Me tarvitsemme työtä. Työ on kansakunnan hyvinvoinnin mittari, ei bruttokansantuote per henkilö. Venäläiset matkailijat työllistävät jo Itä-Suomessa paljon työn puutteessa kärvisteleviä suomalaisia. Talous elpyy siellä, missä venäläiset matkailevat - muusta EU-Euroopasta riippumatta.


Miksi hylkäsimme sen itsenäisyystaistelun ja sen lähtökohdan innokkuuden,

joka sai syntysävelensä jo 1700 -luvun lopulla? Ruotsi lypsi suomalaisilta kaikkea mikä oli mahdollista - Ruotsin valtakunnan alueella ei olla sodittu "käytännössä juuri koskaan" - sodat siirrettiin suomenniemelle ja muualle. Me olimme ruotsalaisten takuulukko ja me kannoimme kokoomme nähden vähintäänkin suhteellisen osuuden Ruotsin suurvalta-aikauden sotilas- ja sotimisvastuista.


Kansa voi vielä nyt keskeyttää itsenäisyytemme myynnin Brysseliin

Vielä on mahdollisuus keskeyttää pääministerimme ajaman itsenäisyytemme alasajon. Vielä on mahdollisuus sanoa kansan suurena enemmistönä stoppi hankkeille, joilla hiljalleen viedään loputkin identiteetistämme, pois Brysseliin. Voimme silti olla EU:ssa, kun sinne on nyt menty, mutta autonomiaamme emme voi enää enempi luovuttaa - myöhemmin itsenäisyys, oma reviiri ja oma kansakuntaylpeys on vaikeaa saavuttaa takaisin.


Aitosuomalaisia ei voi viedä kuin pässiä narussa -

on heräämisen aika, kuten oli älymystöllä jo 1700 -luvulla, jolloin luotiin Suomen itsenäisyyden tie ja linjaus. Tänään hallituksemme ei edusta älymystöä, joka vastuullisesti ajattelisi kansakunnan kokonaisetua - nyt on vallalla hännystelevät marionetit. Saksaa ei tarvitse narrimaisesti miellyttää, näillä Jyrki Kataisen keinoilla - Saksaa voidaan arvostaa kunniakkaasti oma päätäntä säilyttäen.

Saksa arvosti jo 1940 -luvulla itsenäistä Mannerheimin ajatuskulkua, Mannerheim ei hännystellyt. Silti Mannerheimiä kunnioitettiin (myös idässä Stalinin päätöksissä), jopa 1944 kesän loppupuolella Saksaa kohtaan tehdystä "valtiopetoksesta" huolimatta.



Keskikesän auringolle ja valtiomme lipulle - siniristilipulle kunnia ja itsenäisyys!

Olkaamme suomalaisia ja pitäkäämme omasta identiteetistä kiinni ylpeinä, mutta diplomaatteina niin itään kuin länteen - se on tiemme. Jos maamme hallitus ei sitä ymmärrä, niin vaaditaan ennenaikaiset eduskuntavaalit, ja vaihdetaan eduskunta aidosti mieleiseksemme.


Juhannuksena Suomen liput hulmusivat hienosti saloissaan kertoen sitä tarinaa, mitä kansakunta rakastaa.



...
VIITE

2] Päiviö Tommila – “Suomen autonomian synty 1808-1819  (Valtioneuvoston kanslia – Valtion painatuskeskus – ISBN 951 – 859 – 603 – 4, vuosi 1984)

*]
Vladimir Putin on lukenut maamme itsenäistymishistorian huolellisesti - jos kuuntelitte hänen lausuntonsa presidentti Sauli Niinistön Karjalan vierailun yhteydessä tarkasti, huomasitte hänen kysymyksen  - "Pitäisikö näin olla?"  -tämähän liittyi lausunnon osaan, jossa Putin totesi päätäntävaltamme kapenevan entisestää, jos liitymme Natoon. – Tämä Putinin  ilmaus oli historiallinen ja paljasti paljon sellaista, mitä ääneen ei ole sanottu - ensinnäkin vierailu tapahtui Karjalan alueella, ja toisekseen Putin on tietoinen Suomessa intellektuellien keskuudessa virinneistä Karjalan vapaakauppa-alueajatuksista, joka voisi päättyä maalissaan jopa koko historiallisen Karjalan maakunnan täyteen itsenäisyyteen.

Kun Putin ilmaisi nyt selkokielellä kantansa Suomen Nato-jäsenyydestä, antoipa myös ydinasevaltion presidenttinä melkoisen porkkanan, verhotusti - maali on todellakin tuo kokonaisvaltainen Karjala, sen vapaakauppaominaisuus Venäjän ja EU:n välissä ja lopulta sen täysitsenäisyys - tuohon tasavaltaan saattaa joskus myöhemmin liittyä joukko nykysuomen Karjalan kuntia, jolloin ikiaikainen karjalaisheimo saa täyttymyksensä.



Sent
Sent: Sunday, June 24, 2012 11:22 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kesken jäänyt itsenäisyystyömme menetetään
...
 

Kesken jäänyt itsenäisyystyömme menetetään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti